Viikonloppu vierähti PT2-jaksolla Tampereella. Tämä alkuviikonloppu oli saatu puristettua niin paljon ohjelmaa täyteen, ei ainoastaan koulutuksen osalta vaan muutenkin, että en kerennyt kaikkeen mitä olisin halunnut. Kahvakuulamies piti kuulapuolituntisen Tampereella ja olisi niin mielelläni osallistunut siihen, valitettavasti työ ei antanut periksi, hyvä kun ehdin koulutukseen... Näin oli pakko tyytyä ainoastaan kahvakuulamiehen halaukseen :)
PT2-jaksolla käytiin lävitse kestävyysharjoittelua sekä erilaisia testauksia mitä voidaan asiakkaalle tehdä lähdössä, harjoittelun edetessä jne. Kestävyysharjoittelu ei sinällään ole minulle tuttua missään muodossa. Aiemmin tuli tehtyä pitkiä metsälenkkejä koirien kanssa, mutta kun koirat asuvat 50 km päässä niin ei tule sitäkään enää tehtyä. Ja yksi on kovin tylsää lähtee lenkkeilemään - ainakin pimeässä, valoisassa sekin muuttuu mukavaksi asiaksi. Meidän tiukka kolmikko sai tehtäväksi suunnitella viimeisen kahdeksan viikon harjoittelujakson 38 vuotiaalle miehelle jonka tavoitteena on juosta puolimaraton alle kahteen tuntiin. Kenelläkään meistä ei ollut oikein kestävyysharjoittelutaustaa, yksi oli kyllä juossut pitempiäkin matkoja, mutta ei ollut valtavaa kokemusta aiheesta. Joten aluksi tuntui todella jännittävältä lähteä suunnittelemaan harjoittelua.
En lähde avaamaan vastausta, varsinkin jos joku teistä on aikeissa käydä saman koulutuksen :) mutta kerron meidän ajattelutavan tästä opiskelutapauksesta. Lähdettiin liikkeelle miehen nykyisestä kunnosta, mitä hänen pitää tehdä jotta 21 km taittuu alle kahden tunnin. Juoksuvauhdin on oltava vähintään 10.5 km/h:ssa ja koska maksimisykkeillä ei voi koko aikaa juosta, pitää tuon vauhdin olla 75-85% sykealueen sisällä. Joten peruskuntoa on saatava kasvatettua, samoin tehtävä intervalleja jotta saadaan vauhtia nopeammaksi - siitä se sitten lähtikin. Lähdettiin rakentamaan viimeiset viikot nimenomaa lopusta alkuun päin, valiten ensin teemat mitä missäkin kohtaa tehdään ja sen jälkeen yksittäiset treenit. Viimeset viikot pyhitettiin kevyelle harjoittelulle, mutta kyllä siellä 4-6 viikoilla paahdettiin meneen kovaakin. Oikein tuli itsellekkin kipinä lähteä koittamaan meidän rakentamaa treeniä (mukautettuna tietysti itselleni).
Loppuviimein opittiin tosi paljon tuosta tehtävästä! Olen älyttömän tyytyväinen meidän tiimiin sekä ohjaajaan joka sai valettua meihin tietoa ja luottamusta että kyllä me selvitään. Saatiin kiitosta hyvin valmistetusta ohjelmasta, vaikka oma usko meinasi kyllä matkan varrella loppuakkin. Mieletön tunne kun huomaa oppineensa ja osanneensa vielä soveltaa oppimaansa... Täytyy kiittää vielä tässäkin Siniä mahtavista opeista.
Toinen päivä keskityttiin testauksiin, niin se vaan on, tämänkin PT opiskelijan pitäisi saada pudotettua rasvoja alas ihan reippaastikkin. Eipä tuo valtavana yllätyksenä tullut, jotenkin sen taakse on vaan helppo mennä - on niin stressaava työ ettei pysty keskittymään terveelliseen ruokavalioon. Höpö höpö! Nyt niskasta kiinni, pikkujoulukausi meni omalta osaltani jo ohi (ja mekko mahtui päälle) mutta nyt otetaan tiukka tavoite ostaa pienempi mekko ensi vuodelle! Ei enää lohturuokaa tyylillä palkitsen itseni ihanalla hampurilaisella tai mun on niin kökköfiilis, että on pakko syödä jotain hyvää (lue: epäterveellistä). Lähden liikkeelle perusasioista: ruokailurytmi kuntoon. Kun syödään 3-4 tunnin välein pysyy mieliteot ja annoskoot paremmin kuosissa.
Mun oma normaalirytmi työpäivinä on tällä hetkellä melko kunnossa aina siihen 11 asti (huoh). Joo, aamiainen aamulla, välipala 9:n aikoihin ja lounas 11. Sitten nasahtaa... voipi olla että seuraava ateria on tosiaan seuraavan aamun aamiainen. Nyt vaan niskasta kiinni ja välipalaeväät mukaan töihin! Kun on kutsuille lähtöä suoraan töistä niin sitten toinen ruoka mukaan evääksi töihin (lounaan syön useimmiten ulkona...ehkä siihenkin voisi yrittää edes 1-2 krt/viikossa eväinä). Juu helppohan se on näin suunnitella, katsotaan miten toteutus menee. InBodyn mittaus kertoo karua kieltään, ja kun itse haluan siihen muutosta, niin silloin on toimittava! Ja siirrettävä ne itsestä riippumattomat asiat (työstressi) syinä pois ja tehdä se, mitä itse pystyn tekeen. Joka tapauksessa tämä tuo minulle lisähyvinvointia, mutta myös enemmän kokemusta myös tulevaisuudessa asiakkaiden kanssa. Voin hyvällä omalla tunnolla sanoa tietäväni mitä painonhallinta tuntuu, minkälaisia ajatuksia se herättää kun se putoaa tai ei putoa.
Meillä kaksi opiskelijaa juoksi FirstBeatin juoksutestin matolla, millä mitattiin maksimaalista hapenottokykyä. Muut jaettiin kahteen ryhmään kannustamaan ja tarkkailemaan juoksevia henkilöitä. Piti seurata missä kohtaa alkaa hikeä pukkaamaan ja missä kohtaa ventilointi alkaa olla voimakkaampaa. Samalla seurattiin sykkeitä... Täytyy sanoa, että itse ehdin seurata molempia ja myös kannustaa, tavallaan ihmetytti kun kaikki eivät kannustaneet. Lounaalle lampsiessa yksi kurssitovereistani sanoi että hänelle meinas tulla vedet silmiin kun kannustin testiä tekeviä niin hyvin. Olin otettu, mutta tämä sai minut myös miettimään mitä tosiaan muut olivat tehneet testin aikana. Itse olen tottunut kannustamiseen, joukkueurheilutausta sekä laaja sisaruskatras ovat tuoneet minulle kannustamisen hirmu luontevaksi - ei sitä tarvitse miettiä. Silloin kun toinen juoksee matolla selkeesti äärirajoilla, sillon kannustetaan - Anna mennä, vielä jaksaa! Ehkä hän saa siitä viimesen puristuksen, olisin jo luovuttanut, mutta tsemppi ajoi eteenpäin.
Ei kai tässä - raportoin edistyksistä, nyt meen tekeen aamukaurapuuron pellavansiemenrouheella ja sekaan jogurttia ja marjoja. Sitten onkin muutama hetki aikaa pohtia ensi viikon ateriointia, suunnitelmallisuus on kaiken a ja o! Jos lähtee ilman suunnitelmaa liikkeelle päätyy ennemmin tai myöhemmin sinne hampparille.
ravintoterveisin,
Katja
PT2-jaksolla käytiin lävitse kestävyysharjoittelua sekä erilaisia testauksia mitä voidaan asiakkaalle tehdä lähdössä, harjoittelun edetessä jne. Kestävyysharjoittelu ei sinällään ole minulle tuttua missään muodossa. Aiemmin tuli tehtyä pitkiä metsälenkkejä koirien kanssa, mutta kun koirat asuvat 50 km päässä niin ei tule sitäkään enää tehtyä. Ja yksi on kovin tylsää lähtee lenkkeilemään - ainakin pimeässä, valoisassa sekin muuttuu mukavaksi asiaksi. Meidän tiukka kolmikko sai tehtäväksi suunnitella viimeisen kahdeksan viikon harjoittelujakson 38 vuotiaalle miehelle jonka tavoitteena on juosta puolimaraton alle kahteen tuntiin. Kenelläkään meistä ei ollut oikein kestävyysharjoittelutaustaa, yksi oli kyllä juossut pitempiäkin matkoja, mutta ei ollut valtavaa kokemusta aiheesta. Joten aluksi tuntui todella jännittävältä lähteä suunnittelemaan harjoittelua.
En lähde avaamaan vastausta, varsinkin jos joku teistä on aikeissa käydä saman koulutuksen :) mutta kerron meidän ajattelutavan tästä opiskelutapauksesta. Lähdettiin liikkeelle miehen nykyisestä kunnosta, mitä hänen pitää tehdä jotta 21 km taittuu alle kahden tunnin. Juoksuvauhdin on oltava vähintään 10.5 km/h:ssa ja koska maksimisykkeillä ei voi koko aikaa juosta, pitää tuon vauhdin olla 75-85% sykealueen sisällä. Joten peruskuntoa on saatava kasvatettua, samoin tehtävä intervalleja jotta saadaan vauhtia nopeammaksi - siitä se sitten lähtikin. Lähdettiin rakentamaan viimeiset viikot nimenomaa lopusta alkuun päin, valiten ensin teemat mitä missäkin kohtaa tehdään ja sen jälkeen yksittäiset treenit. Viimeset viikot pyhitettiin kevyelle harjoittelulle, mutta kyllä siellä 4-6 viikoilla paahdettiin meneen kovaakin. Oikein tuli itsellekkin kipinä lähteä koittamaan meidän rakentamaa treeniä (mukautettuna tietysti itselleni).
Loppuviimein opittiin tosi paljon tuosta tehtävästä! Olen älyttömän tyytyväinen meidän tiimiin sekä ohjaajaan joka sai valettua meihin tietoa ja luottamusta että kyllä me selvitään. Saatiin kiitosta hyvin valmistetusta ohjelmasta, vaikka oma usko meinasi kyllä matkan varrella loppuakkin. Mieletön tunne kun huomaa oppineensa ja osanneensa vielä soveltaa oppimaansa... Täytyy kiittää vielä tässäkin Siniä mahtavista opeista.
Toinen päivä keskityttiin testauksiin, niin se vaan on, tämänkin PT opiskelijan pitäisi saada pudotettua rasvoja alas ihan reippaastikkin. Eipä tuo valtavana yllätyksenä tullut, jotenkin sen taakse on vaan helppo mennä - on niin stressaava työ ettei pysty keskittymään terveelliseen ruokavalioon. Höpö höpö! Nyt niskasta kiinni, pikkujoulukausi meni omalta osaltani jo ohi (ja mekko mahtui päälle) mutta nyt otetaan tiukka tavoite ostaa pienempi mekko ensi vuodelle! Ei enää lohturuokaa tyylillä palkitsen itseni ihanalla hampurilaisella tai mun on niin kökköfiilis, että on pakko syödä jotain hyvää (lue: epäterveellistä). Lähden liikkeelle perusasioista: ruokailurytmi kuntoon. Kun syödään 3-4 tunnin välein pysyy mieliteot ja annoskoot paremmin kuosissa.
Mun oma normaalirytmi työpäivinä on tällä hetkellä melko kunnossa aina siihen 11 asti (huoh). Joo, aamiainen aamulla, välipala 9:n aikoihin ja lounas 11. Sitten nasahtaa... voipi olla että seuraava ateria on tosiaan seuraavan aamun aamiainen. Nyt vaan niskasta kiinni ja välipalaeväät mukaan töihin! Kun on kutsuille lähtöä suoraan töistä niin sitten toinen ruoka mukaan evääksi töihin (lounaan syön useimmiten ulkona...ehkä siihenkin voisi yrittää edes 1-2 krt/viikossa eväinä). Juu helppohan se on näin suunnitella, katsotaan miten toteutus menee. InBodyn mittaus kertoo karua kieltään, ja kun itse haluan siihen muutosta, niin silloin on toimittava! Ja siirrettävä ne itsestä riippumattomat asiat (työstressi) syinä pois ja tehdä se, mitä itse pystyn tekeen. Joka tapauksessa tämä tuo minulle lisähyvinvointia, mutta myös enemmän kokemusta myös tulevaisuudessa asiakkaiden kanssa. Voin hyvällä omalla tunnolla sanoa tietäväni mitä painonhallinta tuntuu, minkälaisia ajatuksia se herättää kun se putoaa tai ei putoa.
Meillä kaksi opiskelijaa juoksi FirstBeatin juoksutestin matolla, millä mitattiin maksimaalista hapenottokykyä. Muut jaettiin kahteen ryhmään kannustamaan ja tarkkailemaan juoksevia henkilöitä. Piti seurata missä kohtaa alkaa hikeä pukkaamaan ja missä kohtaa ventilointi alkaa olla voimakkaampaa. Samalla seurattiin sykkeitä... Täytyy sanoa, että itse ehdin seurata molempia ja myös kannustaa, tavallaan ihmetytti kun kaikki eivät kannustaneet. Lounaalle lampsiessa yksi kurssitovereistani sanoi että hänelle meinas tulla vedet silmiin kun kannustin testiä tekeviä niin hyvin. Olin otettu, mutta tämä sai minut myös miettimään mitä tosiaan muut olivat tehneet testin aikana. Itse olen tottunut kannustamiseen, joukkueurheilutausta sekä laaja sisaruskatras ovat tuoneet minulle kannustamisen hirmu luontevaksi - ei sitä tarvitse miettiä. Silloin kun toinen juoksee matolla selkeesti äärirajoilla, sillon kannustetaan - Anna mennä, vielä jaksaa! Ehkä hän saa siitä viimesen puristuksen, olisin jo luovuttanut, mutta tsemppi ajoi eteenpäin.
Ei kai tässä - raportoin edistyksistä, nyt meen tekeen aamukaurapuuron pellavansiemenrouheella ja sekaan jogurttia ja marjoja. Sitten onkin muutama hetki aikaa pohtia ensi viikon ateriointia, suunnitelmallisuus on kaiken a ja o! Jos lähtee ilman suunnitelmaa liikkeelle päätyy ennemmin tai myöhemmin sinne hampparille.
ravintoterveisin,
Katja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti