Ulkoilman lumoissa

Nyt on korkattu hiihtokausi ja vielä useampaan kertaan, tai siis ainakin kahdesti. Jaa kuvia, noh - sanotaanko nyt niin että kuvia otettiin ja yksikään niistä ei ole julkaisukelpoinen... oisko se sit kuitenkin ennemmin kameran vika kun mallin tai kuvaajan? Noh, tässä jokunen niin pääsette niihin fiiliksiin missä itekkin olin. Hiihtokausi korkattiin jouluaattona Valkeakosken Korkeakankaalla 5 km perinteisellä ladulla. Latu sopii hyvin sunnuntaihiihtäjälle, sinne tulee jopa valot, joskaan ei heti hämärän alettua. Saatiin ihan rauhassa hiihdellä, ei ollut yhtäkään vastaantulijaa. Toinen meistä meni vapaalla, minä perinteisellä: luistelusukset kun odottavat vielä ostajaansa liikkeessä. Nykyiseet Fischerin sukset on ns. välikelin mallit eli nämä on niitä harvoja millä uskottiin voivan sekä luistella että hiihtää perinteistä, noh, lopputulema saattaa olla ettei näillä nyt oikein kumpaakaan ainakaan kovin hyvin voi tehdä. Välineistä en sinällään purnaa, parasta on olla ulkona, mutta olisihan se miellyttävää jos 10 v. vanhoista monoista ei tulisi joka kerta rakkoa :)

Ilta alkaa hämärtyä jo varhaiseen, suksi luistaa paremmin taaksepäin kun eteenpäin. Monot on ankeat. Silti ulkoilma tuo hymyn huulille.

Näin upeeta baanaa on Korkeakankaalla - menkää hyvät ihmiset hiihtään, siellä on eritasoisia latuja aina kilpalatuihin asti ja matkaakin on monen mittasta. 

Blue moment.

Sitten koitti joulupäivä ja meidän omat joulupukilta lahjaksi saadut lumikengät pääsivät kokeiluun, ei kun metsän kautta jäälle tallusteleen. Ensimmäiset naurahdukset sain kun isäntä oli asentanut kengät väärin päin jalkoihin, nyt kun katson tuota kuvaa pohdin onkohan mun omatkin kengät väärissä jaloissa, joskin oikein päin. Noh, hyvin näillä mentiin eteenpäin metsässä. En kertaakaan jäänyt kiinni oksaan (jei!). Jäällä olikin ikävästi lumen ja jään välissä melko paljon vettä mikä ei ollut kiva asia. Pikkasen yli 10 asteen pakkasessa se sohjo jääty ikävästi lumikenkien pohjiin kiinni ja loppumatka kuljettiinkin "korot" kenkien alla. Ei se nautintoa vienyt, sen sijaan oppittiin taas lisää. Vielä ei voi kävellä ainakaan tämän järven jäällä lumikengillä (eikä suksillakaan ole sinne mitään asiaa).

Mun lumikengät <3

Tapaninpäivänä olikin vuorossa Tampereen Kaupin latujen korkkaus Tainan seurassa. Pyysin Tainaa ottaan meille jotain pientä evästä matkaan ja eikun nokka kohti kirpakassa 15 asteen pakkasessa Niihaman ulkoilumajaa. Perinteisellä hiihtotavalla mentiin ja täytyy sanoa että aaton pikkurykäsy oli saanut sekä minut että sukset sen verta auki että hiihto kulkikin jo melko mallikkaasti! Ohitettiin jopa yksi mummo ladulla ja se on oikeesti niin harvinaista herkkua tälle hiihtäjälle, että se on pakko erikseen mainita. Mummo hiihteli muuten samanmerkkisillä suksilla kun minäkin. Keli oli pikkasen rapsakka, mutta kylmä ei yllättänyt ennen kun pysähdyttiin ulos pikkutauolle. Vaikka oltiin pysähdyksissä max. 5 min, kyllä sen jälkeen oli kiire jatkaa matkaa ennen kuin vilu iskee. Siinä istuessa penkillä totesin tutun lauseen, voi jos näissä housuissa olisi hieman pidempi selkäosa...Vyötärö saisi tulla reippaasti puoleen selkään sen sijaan että taas tuli istuessa selkä paljaaksi.

Meitin eväät, termarissa lämmintä glögiä.

Oli siä muitakin, hiihtämässä meinaan :)

Siitähän se ajatus sitten taas lähti, alennusmyynnit alkaisi tänään torstaina, minä hyökkään heti päivätyön jälkeen katsomaan luistelusuksia sekä hiihtoasua. Jep, niin oli päättänyt ilmeisesti koko muukin maailma, näin suksia, näin pukuja, mutta mitkään ei tarttunut mukaan. Yritetään paremmalla onnella uusiksi tammikuussa. Jokatapauksessa hiihtoretki täydellisessä seurassa antoi semmosen endorfiinipläjäyksen, että koin pakottavana mennä vielä Sh´bam-kolmivarttiselle Kanavaan, noh, tuli ainakin liikuttua :)



talviulkoiluterkuin,
Katja